torstai 2. kesäkuuta 2022

Kriitiikkiä Gingasta

 Ginga on minulle tärkeää, ja olen fani. Mutta kaikestahan saa puristettua jotain negatiivistä ja nyt ajattelin kritisoida gingaa.:DD 

 Toki olen kirjoittanut ennenkin miinuksista, mutta vain tietyissä sarjoissa. Nämä asiat koskevat siis jokaista ginga sarjaa.

Hahmo tulee, hahmo menee:

Tässä asiassa esimerkkinä toimii täydellisesti Crow, joka esiintyy, tai esiintyi Noahissa.. Kun hän ensimmäistä kertaa ilmestyi, olin varma, että hän oli pääpahis. Olin todella innoissani hänen suhteensa, mutta pian, kun Rigel auttoi häntä, hän katosi... Toivottovasti hän ilmestyy vielä, koska olisi aika pettymys, jos hänen tarinansa oli siinä..

"Syrjintää" sisarusten kesken:

Tämä on minusta erittäin surullista ja häiritsevää. Esim, kain kolme veljestä ovat hyvä esimerkki. Akatora on tietenkin keskipiseenä ja Kurotorakin saa ison osan valokeilasta. Mutta entä Chutora? Hän on aina siinä pienimmässä osassa. Hänen kuolemansakin jälkeen mainittiin vain "edesmenneen" Chutoran lapset, tai jotain...

 Sama koskee Weedin pentuja Bellan suhteen.. Rigel oli myös pienessä roolissa, mutta tällä hetkellä hänkin on saamassa valokeilaansa. Se oli kyllä arvattivassa, että Bella jää varjoon. Voisin ymmärtää, jos yksi veljeksistä on valokeilassa, mutta Chutora ja Bella ovat yksin..


Hahmojen tarpeettomuus:

Ginga on täynnä hahmoja, joilla ei ole nöyryytyksen kohteen lisäksi muuta taitoa.. Tästä hyvä esimerkki on Sasuke. Onko hän tullut tähän sarjaan vain viihdyttämään typeryydellään? Toki Sasukellakin on ollut tärkeitä tehtäviä, mutta olisi joku toinenkin suorittanut tehtävän..



keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Japanilaiset koirarodut suosikeissa

Tänään kirjoitan japanilaisista koiraroduista. Ja tarkoitan tällä suosikkejani. 

1. Tosa inu. Tosa on ollut aina minua kiehtova rotu. Ensiksi, se oli yksi ensimmäisistä koiraroduista, mitä tiesin, joten olen aika varma, että se vaikuttaa jotenkin. Mutta tosa on kiehtova ja sen historia on valtava! 

Säkäkorkeus (väh): uros 60cm, narttu 55cm

Paino (väh: uros 37,5 kg, narttu 30kg 



2. Akita inu. Akita on muutenkin maailmassa todella suosittu, niin onhan se tullut minullekin tutuksi. Ja olen tykästynyt akitaan myös Gingan kautta:D

 Akitat ovat aina olleet yksi lempi koiraroduistani ja yksi tärkeä syy on niiden uskollisuus. Ne ovat olleet jo pitkään ihmisten rinnalla. Akitoja käytettiin ennen suurriistan metsästykseen ja nykyään seurakoirana ja näyttelykoirana (yleensä.)

Säkäkorkeus: uros 67-70 cm, narttu 58-64 cm

Paino: uros 21-50 kg (molemmat)



3. Shiba inu. Shiba ei ole roteva, eikä se ole hurja, kuin akita tai tosa, mutta onhan se todella suloinen! Lisäksi sen turkki ja väritys on niin tasainen ja hento, että jo sen katselu tekee vaikutuksen.

 Shiba on erittäin vanha koirarotu, joka oli alkujaan jalostettu lintujen metsästykseen. Shibat kuolivatkin melkein sukupuuttoon toisen maailmansodan partaalla, mutta se pelastui. Nykyään sitä pidetään surakoirana.
Säkäkorkeus: uros 38,5-41,5 cm, narttu 35,5-38,5 cm

paino: 8-13 kg (molemmat)



4. Kishu, tai kishunkoira on maailmassa melko harvinainen. Se on kuitenkin päässyt yksiin suosikkeihini sen nätin turkin, sekä luonteen takia. Niiden luonteeseen kuuluvat, esim valppaus, uskollisuus ja sitkeys. Toki väärin koulutettuina niistä tulee helposti dominoivia ja omahyväisiä.


Säkäkorkeus: uros 49-55 cm, narttu 46-52 cm

paino: 15-27 kg (molemmat) 


tieto ja kuvat: Wikipedia

 


tiistai 8. maaliskuuta 2022

Mielipiteitä: Ginga densetsu Akame

 Hei! Nyt ajattelin kirjoittaa Takahashin mini-sarjasta: Ginga densetsu Akame.     

 Tarina kertoo Akamen esi-isästä Hakutakasta. Itse tarina oli hyvin keksitty ja oli kiva vaihteeksi lukea muutakin, kuin Ginin ja Weedin tarinoita. Lisäksi Akame oli hyvä valinta mangan "päähahmoksi", koska, mikä olisikaan mielenkiintoisempaa, kuin ninja koirien tarina:DD 

 Pidin todella paljon kogien ja iigojen väleistä. Tarkoitan, että he olivat olleet ystäviä, mutta lopulta päätyivät vihollisiksi. Se oli poikkeuksellista, sillä monessa sarjassa viholliset päätyvät sotaan Ohun kanssa ahneudestaan. 




 Sarjassa oli myös huonojakin puolia. Esim, olin pettynyt, kun Hakutakan tarina alkoi vasta kolmannessa osassa ( tai neljännessä.) Omasta mielestäni mangassa nojattiin liikaa ihmisiin. Tämä tarkoittaa siis, että olisin toivonut enemmän koirien elämää... Kokonaisuudessa pidin sarjasta paljon! 
Koko sarjassa mangojakin on vain  viisi. Olisin toki toivonut, että niitä olii ollut vähän enemmän, mutta eipähän sarjan lukemiseen mennyt moti.

 
  

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Kirjaostoksia!

Hei! Joulukuussa pari päivää joulun jälkeen sain lahjaksi Suomalaiseen kirjakauppaan lahjakortin. Nyt ajattelin kertoa vähän ostoksistani.
 Ostin suurimmaksi osaksi Gingaa ja ostin vain kaksi kirjaa, jotka eivät ole Takahashilta:D Mutta samalla, kun esittelen ne, kerron niistä kaikenlaista. 
 


 Ensimmäisenä ostin ruotsalaiselta kirjailijalta, Herman Geijerin kirjan. Kirja ei ole mikään satukirja. Kirjassa kerrotaan mahdollisista kriiseistä ja maailmanlopuista, mitä maapalloa uhkaa. Jo nimi, Kriisit, katastrofit ja maailmanloput herätti mielenkiintoni. Samalla, kun kerrotaan meitä uhkaavia asioita, mainitaan myös neuvoja, miten niistä voi selviytyä. Rakastan tätä! Eikä tälle kirjalle tavallaan ole tiettyä tyyppiä. Se sopii kaikille, jos jaksaa lukea tällaisia. 

Seuraavaksi ostin kirjan, jonka on kirjoittanut Magdalena Hai. Kirjam nimi on kuolleiden kirja. Jälleen nimi herätti kiinnostuksen vain ensisilmäyksellä. Kirjassa kuitenkin kerrotaan hyytäviä kauhutarinoita! Olen etsinyt kirjoja, joissa kerrotaan kauhutarinoita ja jos sellainen on tullut vastaan, loppujen lopuksi selviää, että "kauhutarinat" ovat niitä, joissa kerrotaan tietoa hirviöistä. Tämä kirja sopii lähes kaikille, jos on mielenkiintoa kauhutarinoille!  Pitäisikö joskus tehdä postaus, jossa kirjoittelen kirjan tarinoita:D?


 Tässä oli vähän esittelyä!

Hopeanuolen legendaarinen suomi dub!

 Hei! Nyt ajattelin kirjoittaa Hopeanuolen suomidubista. En kerro mielipidettäni, vaan kirjoitan suomidubin legendaarisista kohdista:DD Tästä tulee hauskaa!


1. "Minä olen Akeema!" :DDD Muistan pienenä nähneen kohdan ja luulin "Akeemaa" hahmoksi. Yritin löytää hahmosta tietoa ja, kun en sitä löytänyt mietin aina, kuka on Akeema ja, miksei siitä kerrottu aiemmin tarinassa:DD


 2. "Sjiältä se tulee!" Tuo kuulosti Benin suustaa erittäin hauskalta, kuin se olisi sanottu tahallaan:DD


 3. "Päästäkää minut ales täältä!!" Tämä on varmaan koko suomidubista legendaarisin:DD


 4. "Siksi ne ovat niin pelkäämättömiä." En tiedä, onko pelkäämätön oikeasti sana, mutta se kuulostaa niin oudolta:DDD Miksei vain, esim peloton?


 5. "Graauurrr grr..." :DDDD Jep, en tiedä, miten muuten olisin voinut kirjoitta tuon, mutta kyseinen kohta on, missä Hyena anoo armoa Giniltä ja Gin vastaa murinalla. Japanin kielisessä versiossa murina oli aidon koiran murinan kuuloinen, mutta jostain syystä suomidubin ääninäyttelijä päätti esittää oman murinansa ja, jos totta puhutaan olihanse murina aika härö:DDDD


Onhan koko suomi dub aika riman alitus, mutta saapahan kunnon naurut ;DD

lauantai 22. tammikuuta 2022

Mikä viehättää minua Orionissa?

 Hei, Orionin fanikunta on erittäin pieni verrattuna muihin Ginga-sarjoihoin. Nyt ajattelin kirjoittaa, miksi minä pidän Orionista. 



 Orion alkoi mielenkiintoisesti, kun tulee suuri luonnonkatastrofi. Olisi ollut aika tylsää, että kolmattaa kertaa putkeen jokin pahis aiheuttaa tuhoa. Luonnonkatastrofi oli aiheuttanut jo Ohun tuhoutumisen ja se oli tarpeeksi kiinnostavaa, että jaksaisin jatkaa sarjan lukemista. 

 Silti oli häiritsevää nähdä, kun Masamune tuli kuvioihin. Ensin katastrofi ja sitten pahamainen Masamune... Silloin alkoi tuntua, ettei Orionissa ollut enää järkeä. Mutta, kun Ohun kuolleeksi luultuja sotureita alkoi ilmaantua, kävi sarja taas kiinnostavaksi. Kuitenkin oli aika tylsää, ettei melkeimpä kukaan kuollut katastrofissa. 

 Pahikset oli häirinnyt erittäin paljon, melkeimpä suoraan katastrofin jälkeen, mutta kun pahiksia alkoi ilmaantua muualtkin, kuin Kurohabakista oli jo Masamunessa järkeä. Kuin Orion olisi piiritetty. Akakamakirin tultua Ohun soturiksi luin Orionia, enkä päästänyt siitä irti.


 

 Lopuksi, kun melkeimpä koko Ohun armeija oli koossa alkoi palaset loksahtaa paikalleen, näin sanottuna:DD Tässä oli tarninani tiivistettynä:)

Rigel ja hänen pieni valokeilansa

 Hei, ajattelin kirjoittaa tänään Rigelistä ja hänen pienestä vlokeilastaan. 

 Rigel tuntui ainakin minusta alussa todella pieneltä roolilta ja Orionissa hän onkin. Last wars-sarjassa hänellä oli jo aika paljon tärkeää tehtävää, mutta Takahashi jätti hänet huomiotta ja keskittyi Orioniin ja Siriukseen. Mitä tehtäviä Rigelillä sitten oli? 


 GTLW:ssä sotureilla oli monesti mielessään seuraava johtaja. Orion ja Sirius olivat monesti heidän mielessä, kun puhuttiin uudesta johtajasta. Mutta mihin Rigel jäi? Tämä häiritsi suuresti, ettei Rigelin johtajuutta edes mietitty.. Rigel olisi itsesiassa todella mainio johtaja. Hän on nimittäin paljon kypsempi, kuin hänen isoveljensä Orion. Jo Orionin omassa sarjassa Rigel oli häntä kypsempi. Hänellä ei ollut paakkomiellettä tapella ja hänellä on kyky antaa anteeksi.

 Nyt Rigel ja Sirius sopisivata parhaiten johtajiksi ja , jos puhutaan yhä anteeksi annosta Rigel tietää rajan. Sirius olisi valmis antamaan kenellä tahansa anteeksi, joten sanoisin, että Rigel on tässä kohtaa fiksumpi. Sirius nojautuu helposti pelkästään omaan tahtoonsa, mutta Rigel ottaa kaikki huomioon. Lisäksi Rigel osaa pitää lupauksensa, kuten Chibin suhteen. 

 Rigel oli myös todella rento. Hän oli todell hyvä tuki sotureille. Vaikea sanoa olisiko Rigel parempi johtaja, kuin Sirius, mutta paljon parempi, kuin Orion. Orionin takia myös moni menetti hermojaan. Painaa kyllä mieltä, kun Rigeliä ei huomioitu, eikä hän ole ollut kovin missään Takahashin  sarjassa suuri läsnä, eikä hänelle annettu tärkeimpiä tehtäviä:( 


 Tässä oli vähän omia mielipiteitä. 

Kriitiikkiä Gingasta

 Ginga on minulle tärkeää, ja olen fani. Mutta kaikestahan saa puristettua jotain negatiivistä ja nyt ajattelin kritisoida gingaa.:DD   Toki...